Käynnissäpitotoimikunta esittäytyy

Teksti Pertti Kukkola, Efora

Toimikunnan tavoitteiksi on merkitty käynnissäpidon uusien mahdollisuuksien esille tuonti, parhaiden käytäntöjen levittäminen teollisuuteen, tuoda käytännön kokemusta Automaatioväylän kautta ja pitää erilaisia tilaisuuksia aiheeseen liittyen.

Suomen Automaatioseura ry:n jaostoista ja toimikunnista yksi on Käynnissäpitotoimikunta. Aikaisemmin toimikunta oli nimeltään Kunnossapitotoimikunta, mutta pitkien keskustelujen jälkeen päädyttiin vaihtamaan nimi käynnissäpitotoimikunnaksi. Miksi näin? Kaikki olimme yksimielisiä siitä, että enää kunnossapito ei kuvaa nykytilannetta. Kun joudutaan jotakin kunnostamaan, on jo epäonnistuttu. Todettiin, että tehtävä on pitää laitteet käynnissä, jotta tuotanto pyörii. Siitä nimi käynnissäpitotoimikunta.
Toimikunnan tavoitteiksi on merkitty käynnissäpidon uusien mahdollisuuksien esille tuonti, parhaiden käytäntöjen levittäminen teollisuuteen, tuoda käytännön kokemusta Automaatioväylän kautta ja pitää erilaisia tilaisuuksia aiheeseen liittyen. Vuosien varrella on pidetty tilaisuuksia, mutta suhdanteiden muuttuessa kiinnostus niihin vähitellen hiipui. Automaatioväylässä on vuosittain ollut erilaisia artikkeleita käynnissäpidosta ja yleensä yksi lehti vuodessa on teemaltaan käynnissäpito. Lehdessä on paljon hyviä artikkeleita aiheesta ja aivan uusista lähestymistavoista siihen. Toivottavasti moni saa niistä siemenen kehittää omaa toimintaansa.
Aivan uuden haasteen automaation käynnissäpitoon on tuonut tekoäly ja yleensä koneoppimismenetelmät, yleisemmin digitalisaatio. Joskus on mainittu, että digitalisaatio on toimintaprosessien kehittämistä automaation avulla. Tänä päivänä se on todellista arkipäivää. Kaikkialta löytyy erilaisia sovelluksia omien toimintaprosessien kehittämiseen ja automaation kytkemistä siihen. Se on tuonut huimat edistysaskeleet niin perinteiseen kunnossapitoon kuin laajempaan käynnissäpitoon. Digitalisaatio on myös tuonut haasteita. Tiedon omistajuus, hallinta ja hyödyntäminen on noussut yhdeksi teemaksi, joka puhuttaa. Yritysten välisissä verkostoissa tietoa voidaan teknisesti jakaa rajattomasti minnepäin vain, mutta kuka sitä saa hyödyntää ja käyttää onkin kuuma peruna. Joka tapauksessa sensoreiden sekä teollisuuden mittaus- ja ohjausjärjestelmien tuottaman datan jakaminen on se avainsana, jolla kehitystä viedään eteenpäin. Ilman jakamista kehitys ei onnistu, sillä harvalla teollisella laitoksella on omat sovellussuunnittelijat tekemässä koneoppimista ja tekoälysovelluksia. Siihen tarvitaan ulkopuolista apua.
Haasteiden puolelle nousee myös kyberturvallisuus. Tiedon kanssa leijutaan jatkuvasti pilvessä ja tieto ui verkostoissa pilvistä toisiin. Kaiken tämän varmistaminen turvalliseksi haastaa kaikkien yritysverkoston yritysten tietohallinnot jatkuvaan taisteluun alati lisääntyvää hakkerointia vastaan. Entistä enemmän teollisuuden IIoT– ja tuotantodatan (MES, kunnossapito, sensori) hakkeroinnin motiivina on ammattimainen rikollisuus, teollisuusvakoilu tai jopa terrorismi. Unohtaa ei sovi, että huonosti toteutettu automaation tietoturva voi olla reitti yrityksen muihin tietojärjestelmiin.
Kaikkia tämän tyyppisiä asioita käynnissäpitotoimikunta joutuu kokouksissaan käsittelemään ja nostamaan esille. Parhaillaan toimikunta suunnittelee näistä aiheista järjestettäväksi yleisiä webinaareja. Ensimmäisinä aiheina ovat nousseet esille erilaiset meneillään olevat kansalliset hankkeet, turva-automaatio, automaatioprojektien hallinta, automaatiojärjestelmien virtualisointi ja eri käynnissäpidon digitalisaatioratkaisut teollisuudessa. Tule mukaan toimintaan ja ota rohkeasti yhteyttä toimikunnan hallituksen jäseniin.

Käynnissäpitotoimikunnan hallitus

•                          Pertti Kukkola, puheenjohtaja, sihteeri, Efora Oy, pertti.kukkola@efora.fi    
•                          Martti Hakonen, tekninen toimittaja, marttik.hakonen@gmail.com
•                          Jari Manninen, Neste Oyj, jari.manninen@neste.com  
•                          Arto Marttinen, Bixaco Oy, arto.marttinen@bixaco.com  
•                          Mikko Marttinen, Stora Enso Oyj, mikko.marttinen@storaenso.com
•                          Tatu Pekkarinen, Caverion Oy, tatu.pekkarinen@caverion.com
•                          Jaakko Pottala, SSAB Oy, jaakko.pottala@ssab.com
•                          Samuli Bergman, Neste Oyj, samuli.bergman@neste.com

Pertti Kukkola
Martti Hakola
Jari Manninen