Lehti 6-1998 (Automaation kunnossa- ja laadunpito)

Pääteemana automaation kunnossa ja laadunpito

Tilaisuuden tullen
Se on syksy nyt. Sateisen kesän jälkeen sateinen syksy kaikkien todennäköisyyslaskennan lakien vastaisesti. Mutta ei pidä vaipua synkkyyteen, sillä vielä joskus todennäköinenkin toteutuu.

Sattuipa silmiini edellinen Automaatioväylä ja siellä muutama artikkeli, joihin tilaisuuden tullen haluaisin lausua muutaman sanasen:

Martti Laisi jatkaa pääkirjoituksessaan keskustelua "Mihin kaikki kadonneet?". Välillä todella tuntuu, että kaikki osaavat ja jopa vähemmän osaavat ammatti-ihmiset ovat tästä maasta hävinneet johonkin, eivät vain automaatioalan ammattilaiset. Mutta Martti toi kirjoituksessaan esille mielenkiintoisen ja aran näkökulman aiheeseen: mikä on ostajan vastuu työtä ostettaessa? Usealla alalla kova hintakilpailu on johtanut siihen, että alan palkkataso on jäänyt jälkeen yleisestä kehityksestä, alan arvostus on romahtanut ja osaavat henkilöt hakoutuvat muihin tehtäviin vieden ammattitaitonsa menneessään! Tehdään siinä sitten töitä niin että työntekijät, asiakkaat ja firman omistajat olisivat kaikki tyytyväisiä.

Sitten se toinen tarina:

Samaisen lehden sivuilla Harri Mikkola suomii varsin reippaasti automaatioprojektien automaatiosunnnittelua. Mieltäni lämmittää, kun joku levittää sanaa siitä, että nykyaikaisen automaation snunnittelu on muutakin kuin pelkkää kuvien tekemistä. Dokumenttien sisältö on tärkeämpi kuin niiden hieno syntytapa tai ulkoasu. Ja dokumentithan ovat vain tapoja kuvata asioita, niillä ei tehdä tonniakaan sellua tai kiloakaan höyryä.

Vaan se jo kirjoitetutuista ja luetuista asioista. Tämänkertainen Automaatioväylä on automaation kunnossa- ja laadussapidon erikoisnumero, josta saamme lukea alan ajankohtaisista asioista. Ajankohtaisina asioina näyttävät ainakin viimeisen vuosikymmen säilyneet suosikit: kunnossapidon organisaatiomallit, kunnossapidon kustannukset sekä erilaiset kunnossapidon tai kunnossapidettävät järjestelmät.

Yllättävän vähän ovat ajankohtaiset asiat muuttuneen, toimintaympäristömme sitäkin enemmän. Tekninen kehitys on vienyt meidät keskelle informaatiotulvaa, kunnossapito- ja laatujärjestelmät pakottaneet meidät toimimaan systemaattisesti, erilaiset organisaatiomallit hajauttaneet valtaa ja vastuuta, laitteiden järjestelmien kehitys asettaneet organisaatiot tyystin uusien ongelmien eteen.

Vaan ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin: uusi kammottava peikko on tulossa, vuosi 2000. Pikkuhiljaa kaikki ovat tutkineet järjestelmänsä, prosessoripohjaiset laitteensa ja ohjelmistonsa sekä varmistaneet niiden toimivuuden tuon maagisen vuodenvaihteen jälkeen. Mutta kuka on varmistanut samalla intensiteetillä itsensä ja alaistensa toimivuuden ensi vuosituhannella?

Vastausta odottamatta toivotan kaikille lukijoille hyvää syksyn jatkoa!

Heikki Kangas
Suomen Automaatioseura
Kunnossapitotoimikunnan puheenjohtaja
 
Automaation kunnossapito
Viime vuosina ovat tuotannon ja kunnossapidon tarpeet koskien automaation tarpeellisuutta ja toimivuutta nivoutuneet yhä kiinteämmin toisiinsa. Teollinen toiminta tuotettaessa tarkoituksenmukaista laatua tuskin on mahdollista ilman nykyaikaista automaatiota. Jotta tavoitteet voidaan saada aikaan, edellyttää se mittauksia prosessista. Tänä päivänä mittaaminen tapahtuu useilla eri laitteistoilla ja järjestelmillä. Lisäksi nykyään, vaikkakaan ns. kenttäväylät eivät vielä ole kenttäkäyttökelpoisia, mitattua tietoa tarvitaan useilla eri tasoilla.

Prosessinohjaamiseksi on välttämättä tiedettävä; MITÄ MITATAAN, MIKSI MITATAAN ja MITEN MITATAAN.

Edellä mainittujen lisäksi on MITTAUKSEN VIRHEETTÖMYYDEN merkitys kasvanut.

Tämä seikka on ollut omiaan ohjaamaan teollisuuden automaation kunnossapidon linjaa yhä enenevässä määrin ennakkohuoltopainotteisemmaksi. Eri vuosikymmeninä lähes samantasoisesta huollosta on käytetty eri nimiä, mutta järin merkittäviä suunnanmuutoksia ei oman käsitykseni mukaan ole tapahtunut itse kunnossapitofilosofian kehittämiseksi. Tulevaisuudessakaan muutosten aikaansaaminen ei ole helppoa järkiperäistettäessä vuosikymmeniä harrasteltuja toimintoja, joita jotkut yhä edelleen kutsuvat kunnossapitotyöksi.

Vasta kun LAADUSSAPITO lanseerattiin Suomen teollisuuteen, on pikkuhiljaa alettu tajuta, mitä tuo käsite mahdollisesti pitää sisällään ja ennenkaikkea mitä mahdollisuuksia se antaa eri toimintojen kehittämiseksi järkevämpään sunntaan. Tämä koskee erityisesti instrumenttikunnossapitoa laajasti ymmärrettynä.

Tänään jo voidaan automaation kunnossapidosta pubuttaessa puhtain sydämin käyttää termiä laadussapito, joka onkin ainoa oikea sana kuvaamaan kaikkia niitä instrumentoinnin huoltoon sisältyviä eri toimintoja, joiden vaatimustaso on noussut edettäessä teollisuudessa sertifiointeihin.

Kalibrointien pysyvyyden seuranta on tullut kenttäinstrumentoinnin kunnossapidon tärkeimmäksi työksi toimittaessa sertifioidun laatujärjestelmän piirissä.

Teollisuuden erilaisissa prosesseissa on eri mittaussuureilla huomattavan suuria eroja mittausten toistettavuuden ja ennenkaikkea tarkkuuden suhteen. Tuotantotoiminnasta tuotteiden laadusta vastaavien on kyettävä määrittelemä toleranssit eri tapauksissa. On sitten automaatiokunnossapidosta vastaavien asia miettiä ja toteuttaa, miten toleranssien sisällä pysytään.

Jotta järkevä ja tarpeellinen kalibrointiväli voidaan määrittää edellyttää se luonnollisesti seurantaa ja tulosten tallentamista Nykyaikaiset kalibraattorit osiltaan jo suorittavat varsinaisen vertailukalibroinnin automaattisesti ja tulostavat kalibrointitiedot sekä taulukoina että käyrinä.

Viime vuosina ovat eräät ns. "kunnossapitoyhtiöt" julki tuoneet omaa osaamistaan ja palvelukykyään myös automaation kunnossapidon osalta. Se mikä niiden merkitys tulee lähivuosina olemaan jää nähtäväksi. Teollisuudessa tähän mennessä ollut ainakin vielä kanta, että aina tarvitaan paikan päällä omaa henkilöstöä, jotka pystyvät eliminoimaan erilaisissa järjestelmissä mahdollisesti esiin tulleet toimimattomuudet ja häiriötilat mahdollisimman nopeasti.

Eri laitoksissa on jo saatettu joutua miettimään edellä olevaa tilannetta ja tarpeita. Mitä osaamista ja hallintaa kunnossapidon eri sektoreilla on välttämättä oltava. Toisaalta ainakin instrumenttikunnossapito on usein haluttu sitoa yhä tiiviimmin osaksi käyttöorganisaatiota. Tällä linjalla ei instrumenttikunnossapitoa nähdä kustannuslisänä, vaan yhtenä tärkeänä tekijänä varmistamassa tuotantoa ja tuotteiden laatua.

Seppo Sauso
Automaatioväylä

Miten instrumenttimestarista tuli myös sähkömestari, kahden ammatin osaaja?
Automaatioväylän edellisissä numeroissa on ollut mielestäni hyviä poleemisia juttuja automaatioalan koulutukseen ja kenttätyöhön liittyvistä asioista. Seuraavassa omia kommenttejani.

1980-luvun alkupuolella alettiin Suomen prosessiteollisuudessa yhdistämään sähkö- ja instrumenttiosastojen toimintoja automaatio-osaston nimikkeen alle. Samalla pyrittiin, erinäisistä syistä johtuen, yhdistelemään myös eri ammattinimikkeitä ja niiden tehtäviä. Entisten sähkö- ja instrumenttimestareiden töiden yhdistäminen tapahtui automaatiomestarin nimikkeen alle. Samalla poistettiin, joko tietoisesti tai tiedostamatta kaksi ammattiryhmää, jotka olivat aiemmin hoitaneet pelkästään omien ammattialojensa työtehtäviä.

Vuosien kuluessa "oman" alan ammattitaito heikkeni oleellisesti ja ulkopuolisten asiantuntijoiden käyttö, kuten myös ulkopuolisten palvelujen veloitushinnatkin kasvoivat merkittävästi. Palvelujen saatavuus on ainakin jossain määrin huonontunut, määrällisesti ja laadullisesti. Kielteisten asioiden listalle voidaan kirjata myöskin se, että paras alan asiantuntemus ei ole välttämättä "tehtailla", vaan erilaisissa asiantuntijapalveluita tarjoavissa yrityksissä.

Olisiko nyt tullut aika pohtia em. asioiden tämän hetkistä tilaa ja samalla miettiä onko todella kokonaisuuden kannalta viisasta, että yksi ihminen hoitaa kahden eri ammattialan työtehtäviä.

Miten em. tilanteeseen jouduttiin ?

Suomen prosessiteollisuus alkoi automatisoida tuotantoprosessojaan useita vuosikymmeniä sitten Varsin pian hnomattiin, että mittaus- ja säätötekniikkaa osaavia ihmisiä ei ole, vaikka tarvetta olikin. Olemassa olevilta, eri ammattialojen edustajilta ei tarvittavia taitoja löytynyt. Mittaus- ja säätötekniikan opetus alkoi eriasteisissa opinahjoissa. Valmistuneet, alan tulevat ammattilaiset, alkoivat hankkia alan työkokemusta erilaisissa työtehtävissä ympäri Suomen.

Teollisuuden automaatioaste nousi kohisten ja mm. alan teknikot riistettiin kouluista, toiset jopa kesken opintojensa, toteuttamnan lisääntyvän automaation tarpeita.

Tuotantoluvut nousivat, koneet pyörivät "täysillä", kunnes tulivat ensimmäiset merkit siitä, että aikansa kutakin. Yritysten kannattavuus laski ja henkilöstön vähentäminen erilaisilla järjestelyillä tuli ajankohtaiseksi.

Em. järjestelyjen osuttua sähkömestarin kohdalle, tuli pulma eteen. Uutta henkilöstöä ei saanut palkata ja työelämästä poistuneen työt pitäisi jotenkin hoitaa. Mikä neuvoksi?

No, ei hätää, sähkö kun sähkö, instrumenttimestarihan voi hoitaa myös "paksusähkömiesten" työnjohto- ja asiantuntijatehtävät oman toimensa ohella. Niin voikin, töitä voi jaella ymmärtämättä niistä kovinkaan paljon.

Osa instrumenttimestareista, joita järjestelyt koskivat, pääsi, joutui tai ajautui työtehtäviin, joissa heistä tuli kahden alan "asiantuntijoita". Alojen, joiden ero tuntui olevan yhtä suuri, kuin rakennus- ja konemestareilla.

Mitä sitten tapahtui ? Instrumenttimestarit alkoivat opiskella "paksusähkö"-asioita. Jotkut hankkivat eritasoisia pätevyystodistuksia pärjätäkseen työpaikkojen täyttökilpailuissa.

Oma ammatti, johon oli hankittu työkokemusta, koulutusta jne. alkoi jäädä vähemmälle huomiolle, kun unden ammatin vaatimien taitojen hankkiminen vei työajasta huomattavan osan. Entiset alansa ammattilaiset "valmistuivat" vuosien kuluessa uudelleen, tällä kertaa "yleismies Juntusiksi".

Heitäkin tarvitaan, vai tarvitaanko?

Teijo Tuhkanen
Laminating Papers Oy

Veli-Erkki Lumme, YIT Service Oy
Neurolaskenta kunnonvalvonnan työkaluna
Kunnonvalvonnan eräs tärkeimmistä tehtävistä on ohjata kunnossapito- ja huoltotöitä. Oikein suoritettu vianilmaisu ja -määritys on onnistuneen kunnonvalvontatoiminnon avaintekijä. Neurolaskennan avulla voidaan toteuttaa entistä tarkempia ja edullisempia kunnonvalvontajärjestelmiä.

Hannu Hänninen, A-Visio Oy
Automaatioprojekti asennusvalvojan näkökulmasta
Automaatioprojekteissa lähinnä öljyn jalostus-, petrokemian-, kaasu-ja elintarvikealalla ilmenneitä ongelmakohtia kohderyhminä tilaaja, tavaratoimittaja ja urakoitsija.

Rainer Paloniemi, AEL Kunnossapidossa koulutuskeskus
Automaation laadussapidosta
Vaikka yhteiskunnassamme puhutaan aika-ajoin tietoteknisestä vallankumouksesta niin tosiasia lienee, että tietotekniikka on muuttanut niin arkista askarointia kuin työtäkin, mutta mitään radikaalia kaikkeen vaikuttavaa muutosta tuskin on tapahtunut.

Taisto Huhtelin, Valmet Automaatio Oy
Nopeiden paperikoneiden haasteet – automaatiolle
Mikä on nopea paperikone? Kirioituksessa käsitellään News-, LWC- ja SC-laatuja tekeviä koneita nopeusalueella 1800 – 2200 m/min. Tällaisia koneita ei vielä ole tuotantokäytössä, mutta kiriallisuudesta saatavien vihjeiden perusteella tulee pian olemaan. Pyrin valottamaan muutamia nopeiden koneiden erityispiirteitä ja niitä vaatimuksia, joita tulevaisuuden paperinvalmistus automaatiolle asettaa.

Tuomas Koskenranta, Lonix Oy
LON-väylällä ja hajaälyllä kiinteistöt hallintaan?
Miksi kiinteistöihin tarvitaan nykyään useita erillisiä automaatio- ja turvajärjestelmiä? Johtuuko tämä suunnittelijoiden ja laitevalmistajien liian kapea-alaisesta osaamisesta vai onko integroitujen järjestelmien rakentaminen teknisesti mahdotonta?

Rauni Riippi
Automaatiosta luotettavuutta lääkeaineteollisuuteen
OrionYhtymä Oyj Fermionin Oulun tehtaalla on kovat laatuvaatimukset lääkkeiden vaikuttavia aineosia valmistavana yrityksenä. Toiminnan luotettavuus on tärkeää ja sitä haetaan automaatiota lisäämällä, jotta inhimilliset tekijät kyetään poistamaan mahdollisimman tarkkaan.