Lehti 7/2010 Voimalaitosautomaatio

Päätoimittajalta
Business-luokan matkustusta

Istun Tallinnan satamassa ja odottelen sähköisten porttien aukeamista päästäkseni istumaan laivan
rauhallisiin sisätiloihin. Päivä Tallinnassa yritysvierailulla on ohi ja on aika palata kotiin. Laivaan odotetaan
suurena massana, joka siirretään odotustiloista pitkiä käytäviä myöden kahdessakymmenessä minuutissa.
Onneksi pääsen business-luokkaan odottelemaan ruokaa ja lukemaan lehtiä. Tilat täyttyvät ja ihmiset
nauttivat buffet-pöydän antimista. Tarjolla on normaali määrä alkupaloja ja pääruokana lohi, lihapullat
tai kanankoipia. Jälkiruoaksi voi valita Sacherkakkua, jäätelöä ja hedelmäsalaattia. Ruoka on hyvää ja
maukasta. Palan painikkeeksi voi särpäistä olutta tai viiniä omaan tahtiin valitsemansa määrän. Jälkiruoan
kanssa on tarjolla vaniljalla maustettua konjakkia. Vaniljan maku on todella maukas kahvin kera.

Pääkirjoitus, Pasi Airikka
Energia liikuttaa

Risupaketti. Ilmastotavoitteet. Biopolttoaineet. Uusi hyötyvoimalaitos. Energiaveroihin kiristyksiä.
Ympäristövaikutusten arviointi. Tulevaisuuden polttoaineet. Hiilineutraali. Päästöoikeudet. Syöttötariffi.
Ydinvoimahanke. Lämpöä ja sähköä tehokkaasti. 20-20-20. Tässä vain muutamia viimeaikaisia satunnaisia
poimintoja sanoma- ja aikakauslehtien sivuilta ja otsikoista. Energia-alan ympärillä tapahtuu niin
teollisuudessa kuin politiikan lehtereillä ja energiset otsikot näkyvät kaikkialla. Energian tuotanto ja sen
tulevaisuus puhuttaa niin teollisuutta, kotitalouksia kuin muutakin yhteiskuntaa. Energian hinta, käytettävät
polttoaineet, valtiovallan verotekniset ohjaustoimenpiteet, energiapolitiikka ja asetetut ilmastotavoitteet
ovat usein kuultuja puheenaiheita kahvipöytäkeskusteluissa. Energia liikuttaa meitä.

Enso Ikonen, Jeno Kovacs, Kimmo Leppäkoski ja Laura Lohiniva
Säätö- ja systeemitekniikan näkökulmaa voimalaitosautomaatioon

Systeemitekniikan laboratorion voimalaitosautomaatioryhmä tutkii ja opettaa uusien
menetelmätekniikoiden sovelluksia voimalaitosympäristössä. Systeemitekniikan laboratoriolla (SYTE)
on pitkä historia voimalaitosautomaation tutkimuksessa. Tutkimus on keskittynyt leijukerroskattiloiden
hallintaan, tulitehon säätöön, päästöjen minimointiin ja tekoälytekniikoiden sovellusmahdollisuuksiin.

Antti Halmetoja
Höyrykattilan älykkäällä säädöllä merkittäviin säästöihin

Kehittyneiden säätöratkaisuiden avulla voidaan merkittävästi vakauttaa höyrykattilan toimintaa,parantaa hyötysuhdetta
ja vähentää savukaasupäästöjä. Haasteita kattilaprosessin säätöön tuovatlukuisat ristikkäisvaikutukset, lämmönsiirron
hidas dynamiikka sekä polttoainehäiriöt etenkinmonipolttoainekattiloissa. ÅF-Engineering Oy:n säätöasiantuntijaryhmän
kehittämät höyrykattiloidensäätöratkaisut on koottu kokonaisvaltaiseksi säätökonseptiksi. Balance+ -konseptin kehitystyö
aloitettiin vuonna 2004 kehittämiskeskus Tekesin tukemana projektina yhteistyössä.

Yrjö Majanne
Ympäristötehokkuuden monitorointia Salmisaaren voimalaitoksella

Teollisuuslaitosten ympäristövaikutusten arviointi ja laitosten ympäristötehokkuuden kehittäminen ovat
osa ympäristön tilan mittaamista, valvontaa ja ympäristötehokkuuden arviointia kehittävää MMEA-
tutkimusohjelmaa. Helsingin Energian Salmisaaren voimalaitoksella tehdään MMEA-ohjelmaan liittyvää
tutkimustyötä voimalaitosprosessin energiatehokkuuden seurannan ja savukaasujen puhdistusprosessin
toiminnan kehittämiseksi.

Antti Pakonen ja Janne Valkonen
Mallintarkastus löytää piilevät automaation suunnitteluvirheet

Täydellinen testikattavuus on useimmiten mahdotonta saavuttaa. Onko siis piilevien suunnitteluvirheiden
kanssa vain elettävä? Ei välttämättä. Testaus ja simulointi ovat tehokkaita välineitä kriittisten
järjestelmien virheettömyyden varmistamiseen. Lähtökohtana on aina kuitenkin vain tiettyjen tapausten –
testaussuunnitelmaan valittujen kombinaatioiden ja sekvenssien – läpikäynti.

Christer Bertell ja Jaana Nikkari
Älyverkko tuo luotettavuutta teollisiin prosesseihin

Teollisuuden jakeluverkko on hyvä ympäristö asteittaiselle, älykkään jakeluverkon – Smart Grid –
toiminnallisuuksien kehittämiselle. Teollisuusverkoissa on jo nykyisin runsaasti älykkyyttä ja monipuolisia
toimintoja. Älykkään jakeluverkon piirteet ovat haluttuja myös laajemman älykkään jakeluverkon osana
toimivassa teollisuuden jakeluverkossa.

Kari Koskinen
Uusi OPC tarjoaa mielenkiintoisia näkymiä järjestelmäintegraation eri osa-alueilla

OPC-määrittelystä on kymmenen vuoden kuluessa muodostunut käytännössä ainoa standardi lattiatason
automaation ja supervisory-kerroksen väliseen tiedonsiirtoon monitoimittajaympäristössä. Valtaosa
näistä OPC-sovelluksista hyödyntää usein vain DA-osamäärittelyä (DA, Data Access), jota voi syystä kutsua
OPC-työhevoseksi. Suomen Automaatioseuran OPC-toimikunta järjesti tiistaina 26.10.2010 kuudennen
eräkkäisen OPC-teemapäivän, joka pidettiin VTT:n tiloissa Otaniemessä. Osallistujia oli yli kuusikymmentä
henkilöä, mikä kertoo vahvasta mielenkiinnosta OPC-tekniikan ja sovellusten kehittymiseen.

Heikki Jaakkola
Kohteena kaksi Siemensin ohjelmointityöntekijää Stuxent-virus iskee tarkoin määriteltyyn
automaatioympäristöön
Siemensin automaatioratkaisuihin iskevä Stuxnet-virus pakottaa uudelleen arvioimaan teollisuusautomaation
turvallisuutta. Alkuperäinen versio on tehty sabotoimaantarkasti määriteltyä ohjelmisto- ja laiteympäristöä.
Asiantuntijat odottavat nyt uuden sukupolven muunnoksia, joiden tehtailu on helpompaa ja
halvempaa kuin viruksen rakentaminen alusta alkaen.

Ilkka Porkka
Tavoitteena pienet menot ja suuret tulot

Edellisessä Automaatioväylän numerossa kerroimme entisen päätoimittajamme yritystoiminnassaan
tekemistä energiansäästötoimista. Toisessa osassa saamme lisää mielenkiintoista tietoa, miten voi säästää
suurissa kiinteistöissä energiaa.

Mauri Patrikainen ja Jarno Suomela
Etäluenta tarjoaa työkalut energiatehokkuuden lisäämiseen

Sähkömittareiden etäluennan myötä mittarilukemien postitus jää historiaan, mutta älykkään mittauksen
todelliset mahdollisuudet ovat energiankulutuksen hallinnassa. Siihen osallisena ovat niin energiayhtiöt
kuin kuluttajatkin; energiankäytön tehostaminen on yksinkertainen keino vähentää ympäristökuormitusta.
Tulevaisuudessa etäluennan piiriin saadaan monia eri energiamuotoja ja yksittäisestä kuluttajastakin voi
tulla energiantuottaja.

Erno Mustonen, Esko Nurmikari ja Hans Martens
Energiatehokkuus osana prosessia

Energiatehokkuuden merkitys sähkönkäytöissä korostuu lainsäädännön kiristyessä. Säästöjä on löydyttävä
nopeasti ja niinpä uusia toteutustapoja tulee moottoreiden ohjauksiin. Euroopan unioni on jäsenvaltioille
antamissaan lainsäädäntöohjeissa, direktiiveissä, asettanut vaatimuksia energiatehokkuuden huomioon
ottamiseksi. Energiapalveludirektiivi (2006/32/ EY), joka tuli voimaan keväällä 2006, määrittelee energian
tehokasta loppukäyttöä

Petri Koivula
KYSÄ 30 vuotta

Säätöteknillisen Yhdistyksen paikallisyhdistys SMSY-KYSÄ ry täytti vuosia ja juhli paperinvalmistuksen
keskellä Kuusankoskella. Syksyn aurinkoinen ja kuulakas ilmatoivotti omalla tavallaan onnea juhlivalle
yhdistykselle, kun juhlaväki saapui kuuntelemaan juhlaseminaarin antia ja rentoutumaan juhlien merkeissä.
Kysä n puheenjohtaja Jukka Päivänen toivotti paikallaolijat tervetulleiksi Kysä n 30-vuotisjuhliin ja
niiden yhteydessä pidettyyn juhlaseminaariin. Seminaarin ajaksi oli aveceille järjestetty kolmetuntinen
tehdasvierailu UPM-Kymmene Oy:n tehdaslaitokselle.

Eetu Helminen
Asiantuntija ihmettelee teollisuuden energiansäästöinnon vähyyttä

Siemens Osakeyhtiön divisioonan johtaja Janne Öhman ihmettelee suomalaisen teollisuuden vähäistä intoa
energiansäästöön. Siemens on merkittävä laite- ja ratkaisutoimittaja suomalaiselle teollisuudelle. Öhmanin
mukaan kiinnostus on heräämässä, mutta on edelleen hyvin vähäistä. Hän toteaa, että nopeasti itsensä
takaisin maksavat energiansäästöinvestoinnit parantavat kilpailukykyä.

Pirjo Venäläinen
SAS:n syyskokous Metropolia ammattikorkeakoulussa Myyrmäessä

Joukko SAS:n jäseniä kokoontui marraskuisena tiistaina syyskokoukseen Suomen suurimpaan
ammattikorkeakouluun Metropoliaan. Isäntinämme toimivat SAS:n hallituksen jäsen Jari Olli ja Metropolian
automaatiotekniikan koulutusohjelman päällikkö Antti Liljaniemi.

Petri Koivula
Ensto investoi kotelotuotantoon

Porvoolainen sähköistysratkaisujen ja sähköjärjestelmien toimittaja Ensto rakennutti Tallinnaan
nykyaikaisen kotelotehtaan. Tehtaan vihkiäisissä toimitusjohtaja Timo Luukkainen korosti
ilmastonmuutoksen hillitsemistä uusilla ratkaisuilla.