SIMS2005 – The 47th Conference on Simulation and Modelling

27-29 syyskuuta 2006, Helsinki

Helsingissä, Tieteiden talossa, pidetty vuotuinen SIMS-konferenssi houkutteli paikalle noin 60 konferenssivierasta, jotka esittivät noin 45 esitystä. Pohjoismaalaisten lisäksi osallistujia oli muista Euroopan maista. Konferenssin kesto oli vajaa kaksi päivää. Lisäksi keskiviikkona oli jo eri simulointi- ja mallinnusohjelmistojen esittelyä. Plenary puheita oli yksi molempien konferenssipäivien aamuina: torstaina R. Karba, ja A. Belic Ljubljanan yliopistosta kertoivat havainnollisen esityksen mallintamisesta ja simuloinnista biotekniikan alalta ja perjantaina Leif Hammarström Neste Jacobs Oy:ltä piti mielenkiintoisen esityksen simulaattorien suoritusvaatimuksista prosessi-teollisuudessa.

Timo Mäen, Outi Mäyrän, Jari Ruuskan ja Kauko Leiviskän tekemän esitelmän esitti Timo Mäki Oulun yliopistosta säätötekniikan laboratoriosta. Esityksemme oli vuorossa toisena esityksenä perjantain iltapäivän sessiossa ”B5 Process and Manufacturing Industry”. Esitelmä käsitteli terästeollisuuden prosessikaasujen kierrätysmahdollisuutta ja otsikkona oli ” Simulation of reforming and reduction of iron oxides”. Esitelmässä kerrottiin ReGenGas-projektin aikana rakennettavasta laboratoriomittakaavan laitteiston rakenteesta ja simulointimalleista.

Konferenssin aihepiiri oli varsin kattava mallintamismenetelmien ja simulointien aihealueilta. Itseäni kiinnostivat erityisesti simuloinnit teollisessa ympäristössä, kuten voimalaitoksissa ja paperiteollisuudessa. Myös simulointimenetelmien kehityksestä ja CFD mallinnuksesta oli useita mielenkiintoisia esityksiä. Johtuen konferenssin melko pienestä koosta oli istuntoja päällekkäin ainoastaan yhdestä kolmeen. Tosin esitelmäsalit olivat eri kerroksissa, joten runsaasti salia vaihtanut kuuntelija sai riittävästi hyötyliikuntaa.

Konferenssin ilmapiiri oli miellyttävä ja taukojen aikana käytiin keskustelua esitysten tiimoilta. Melko pienen osallistujamäärän ansiosta lähes kaikkien osallistujien kanssa tuli ainakin tervehdyssanat vaihdettua. Samalla tutkimusalueella tai menetelmien käyttäjien kesken keskustelu oli varsin avointa ja mielenkiintoista.

Konferenssi oli erittäin hyödyllinen erityisesti yliopiston jatko-opiskelututkijoille. Konferenssin toimeenpanevana voimana olivat Automaatioseura, Helsingin tekninen korkeakoulu sekä puheenjohtajan roolissa Esko Juuso Oulun yliopistosta. Maittava illallinen nautittiin merellisessä ympäristössä Helsingin lähivesistössä. Ensi vuonna SIMS pidetään Ruotsissa (Göteborg).

Timo Mäki

Oulun yliopisto

Säätötekniikan laboratorio