Ajankohtaista
Digitalisaatiolla kohti vähäpäästöisiä prosesseja
Suomi on sitoutunut EU:n ilmastostrategian mukaisesti vähentämään hiilidioksidipäästöjään voimakkaasti tulevien vuosien aikana. Tämä aiheuttaa teollisuuteen tarpeen kehittää vähäpäästöisiä prosesseja sekä tehostaa jo olemassa olevia tekniikoita tavoitteiden saavuttamiseksi.
Verkostoitumisen riemua SMSY:n kesäpäivillä
SMSY:n Kesäpäivät järjestettiin elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Yyterin virkistyshotellissa ja sen ympäristössä. Ohjelmassa oli iloista yhdessäoloa ja mielenkiintoisia aktiviteetteja jokaisen makuun. Lisäksi juhlistettiin yhdistyksen pitkää taivalta juhlaillallisen merkeissä. Mukana oli 140 SMSY:n ja SAS:n jäsentä perheineen.
Ihmisten yhteistyöllä digitalisaation hyödyt esiin
Viime vuosina olemme oppineet, että digitalisaatio ei ole enää pelkkä muotisana teollisuudessakaan, vaan se on juurtunut osaksi arkipäivää. Sähköjärjestelmän älykkäiden laitteiden, automaation sekä muiden lähteiden tuottamaa tietoa kerätään jo kattavasti yhden järjestelmän piiriin ja analysoidaan sitä kokonaisuutena, jota hyödynnetään niin kunnossapidossa kuin laajemminkin laitosten operatiivisessa toiminnassa.
Automaattista älyä energiavarastojen hyödyntämiseen
Aalto-yliopiston Automaation tietotekniikka -ryhmässä tehdään energiamurrosta. Ryhmän innovaatio automatisoi energiavarastojen päivittäisen tuotannonsuunnittelun, maksimoiden sähköntuotannosta saatavat tulot ja minimoiden sähkönkulutuksesta sekä energiavaraston käytöstä aiheutuvat menot. Myös mahdollisen vedyntuotannon ajoittaminen onnistuu osana kokonaisoptimointia.
Automaatioalan vaikuttaja Emilia Torttila-Miettinen
Emilia Torttila-Miettinen on ollut tekemisissä automaation kanssa lähes koko uransa ajan. Automaation merkityksen kasvu ja laajeneminen yhä uusille alueille ovat määrittäneet myös Torttila-Miettisen uraa. Tällä hetkellä hän on Valmetin Automaatiojärjestelmät-liiketoimintalinjan johtaja.
Optimoimalla vai optimoimatta paras?
Totuus on, että elämässä pyöritään jatkuvasti optimointihaasteiden keskellä. Optimoi aikataulusi niin, että ehdit tehdä töitä, kotiaskareita, ylläpitää mökkiä, kuntoilla, olla mukana lasten harrastuksessa, sivistää itseäsi ja nauttia elämästä. Kuulostaa ihan kuin yrittäisi jonglöörätä samalla kun unenpöpperössä juo aamukahvinsa! Varma epäonnistuminen edessä. Ja kuten me kaikki tiedämme – ei se elämän optimi löydy yhtä helposti kuin elokuvissa.
Digitalisaatio päästää vanhan logiikkastandardin eläkkeelle
Automaatiojärjestelmien logiikkaratkaisut ovat palvelleet alaa hyvin 60-luvun lopulta lähtien. Kun digitalisaatio-aste nousee ja internetin käyttö lisääntyy, on vanhan IEC 61131 -standardin kuitenkin aika siirtyä eläkkeelle. Schneider Electric on hyödyntänyt uutta IEC 61499 -standardia EcoStruxure-alustan kehittämisessä, jotta operatiivisen toimintaympäristön eri teknologiat toimivat joustavammin ja kustannustehokkaammin.