Pakina
Kertoimia ja politiikkaa
Jo peruskoulussa opimme, että jos laskutoimituksen tulos ei vastaa elävää elämää tai miellytä silmää, lopputulos justeerataan kertoimella sopivaksi. Tämä on hyvin juurtunut tapa myös valtionhallinnossamme. Olemme siirtyneet kerroinpolitiikan kauteen. Virkamiehistömme vääntää Excel-taulukon joka asiasta tai asian vierestä, ja päättäjät sovittavat kertoimella taulun tuloksen kulloiseenkin poliittiseen päämäärään. Näin on tapahtunut ja tapahtuu edelleen erityisesti energiapolitiikassa.
Ompelukset ja leikkaukset
Terveydenhoidossa Suomessa on tunnetusti krooninen pula rahasta ja henkilöresursseista. Saksalainen lääkäri Henrik Hoffmeyer sen viime kesänä osoitti konkreettisesti ommellessaan jalkansa avohaavaa itse kiinni Pohjois-Karjalan Juuassa. Kunnasta ei lääkäriä löytynyt, eikä muualtakaan yli 50 km säteeltä, joten oma taitava apu oli lähellä. Tarvikkeet löytyivät terveyskeskuksesta. Sanomistahan siitä tuli, useat ei-lääkärin ammatin omaavat viranomaisemme totesivat lääkärin polven haavan väärin ommelluksi itsepalveluna eikä lääkinnällisiä tarvikkeita saisi luovuttaa ulkopuolisille. Terveyskeskuksen kohtalo kunnassa ilman lääkäriä oli ja on edelleen muutoinkin jatkuvasti vaakalaudalla ja viranomaisten syynissä, kun ei riittävää henkilökuntaa ole saatavilla.
Optimoimalla vai optimoimatta paras?
Totuus on, että elämässä pyöritään jatkuvasti optimointihaasteiden keskellä. Optimoi aikataulusi niin, että ehdit tehdä töitä, kotiaskareita, ylläpitää mökkiä, kuntoilla, olla mukana lasten harrastuksessa, sivistää itseäsi ja nauttia elämästä. Kuulostaa ihan kuin yrittäisi jonglöörätä samalla kun unenpöpperössä juo aamukahvinsa! Varma epäonnistuminen edessä. Ja kuten me kaikki tiedämme – ei se elämän optimi löydy yhtä helposti kuin elokuvissa.